Työttömyys oli marraskuussa Suomessa suurempaa kuin yhdessäkään muussa Euroopan unionin jäsenvaltiossa.
Euroopan unionin tilastoviranomaisen Eurostatin torstaina julkaisemien tietojen perusteella kausivaihtelusta tasoitettu työttömyysaste oli marraskuussa 10,6 prosenttia.
Toiseksi suurinta työttömyys oli Espanjassa, jossa työttömyysaste oli marraskuussa 10,4 prosenttia.
Artikkeliin haastatellun Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksesen hepun mukaan viime vuoden kolmanella vuosineljänneksellä ero Suomessa syntyneiden ja ulkomailla syntyneiden työttömyydessä oli suuri. Suomessa syntyneiden työttömyysaste oli 7,8%, kun ulkomailla syntyneiden työttömyysaste oli 19,3%. En tiedä mistä se on numeronsa saanut, Tilastokeskuksella ei niitä näytä olevan. Mut, vois olettaa et ainakin työttömyysasteiden suhde on oikean suuntainen.
Samaan aikaan työllisten määrä ei ole vuodessa pienentynyt, eli kyse on vain siitä että työttömien määrä on noussut. Mut sit taas työllisten määrä on pienentynyt vuoden 2022 marraskuusta huomattavasti. Tota viimeistä käyrää katsoessa voisi kuvitella näkevänsä jopa nousun alun, mut eiköhän joku tuleva kriisi senkin pyyhkäise pois.



kyllä ne voisi silti edes yrittää tehdä jotain mikä helpottaisi asiaa. Työpaikkoja ne ei voi tehdä mutta voisivat lisätä rahoitusta aikuiskoulutukselle että voi uudelleen kouluttautua, sen sijaan ne leikkaa siitä. Ne voisi myös antaa enemmän resursseja työllisyyspalveluille jotka toimii, mutta eipä niillekkään näytä riittävän.
Aikuiskoulutuksen resurssien kasvattaminen auttais sekä heti, kun koulutuksessa olevat ei olis enää työttömiä ja myöhemmin, jos kasvun seurauksena työpaikkoja alkaisi taas tulemaan.
Työllisyyspalveluiden parantaminen ei sinänsä aiheuta työpaikkoja, joiden puute on työttömyyden perusyy. Vois olettaa et se aiheuttais, ainakin tässä vaiheessa, vain sen että niilläkin olis vain ei-oota.
Ehkä paras olis siirtyminen pois vientivetoisesta taloudesta. En kyl tiiä miten se onnistuis. Mut suomalaisilla on nyt paljon palkanmaksuun kelpaavaa rahaa tileillään, joten vaikuttaa siltä et ei ole oikein sellaisia palveluita ja tuotteita, joilla sen saisi liikkeelle.
@peemaa @reksas Ei oikein uskalla laittaa euroa liikkeelle, kun ei tiedä mistä saa sen seuraavan…
sekin auttaisi jos pienyrittäjyyttä tuettaisiin kunnolla, nimenomaan aloittaville. Itseä kiinnostaisi hieman kokeilla, mutta en uskalla koska ilmeisesti se että oletko päätoiminen vai sivutoiminen yrittäjä voidaan päättää täysin mielivaltaisesti. Näin minulle on ainakin kerrottu ihan yrittäjyys keskuksesta.Jos en voi edes tietää missä rajat menee tuon suhteen niin en minä voi suunnitella yhtään mitään. Ja en ala elämään velkarahalla ihan vaan että voi kokeilla toimisiko joku yritysidea. Kyllähän nuo vissiin jotain aloitusrahaa ja semmoista antaa, mutta paljompa siitäkin on iloa kun vuokra ja muut kulut juoksee kokoajan.
Jos taloustiede on lähinnä ihmispsykologiaa, niin ei ole ihme, että ihmiset valmistautuvat pahimpiin skenaarioihin. Osittain Orpon hallitus on onnistunut maalaamaan aika kurjan kuvan nykytilanteesta, mutta eipä nuo maailman tapahtumat ole luomassa kuvaa tasaisesta ja auvoisesta tulevaisuudesta. Olemme siirtyneet erimielisyyksien ja kurjistumisen aikakauteen, joka jatkunee useamman vuosikymmenen.